nuoria kiinnostaa aluevaalit – mikkelin lukion varjovaaleissa kolmen kärjessä


Mikkelin lukion varjovaaleissa kolmen kärki aluevaltuustoon on: Antti Häkkänen (kok.), Laura Hämäläinen (kesk.), Katriina Janhunen (vihr.).

Varjovaalit ovat tietysti yksi osa tärkeää demokratiakasvatusta. Se on hyvä tapa perehtyä eri vaaleihin ja saada kokemusta äänestämisestä.

On tietysti hienoa saada luottamusta meidän nuorilta. Ja mikä parasta – itse aluevaalit kiinnostaa nuoria myös! Aluevaaleissa esimerkiksi opiskeluterveydenhuollon ja mielenterveyden palvelut koskettavat erityisellä tavalla juuri nuoria. Mutta kyllä nuoret ovat aidosti kiinnostuneita laajasti erilaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä ja oman kotiseudun tulevaisuudesta.

Mielestäni alueen nuorten näkökulmasta kaikista merkittävintä uudistuksessa on se, miten sen kautta pyritään rakentamaan kotiseutumme tulevaisuutta. Tavoitteena on turvata yhdenvertaiset palvelut tulevaisuudessakin, kaventaa hyvinvointieroja alueiden ja ihmisten välillä, turvata työvoiman saanti ja vastata ikääntymisen ja syntyvyyden laskun haasteisiin. Tietysti myös jatkuvasti kasvavien sote-kustannusten kasvua tulee hillitä.

Näissä kaikissa asioissa meillä Etelä-Savossa on näkyvissä paljon tulevaisuuden haasteita, joiden kanssa nimenomaan nuoret tulevat elämään kaikista pisimpään ja sen vuoksi niitä haasteita on pyrittävä ratkaisemaan nyt, eikä myöhemmin.

Muutamia ajankohtaisia nostoja on se, että jatkossa esimerkiksi nuorille tuttuihin digipalveluihin panostetaan entistä enemmän. Myös nuorille tärkeitä palveluita, kuten koulu- ja opiskeluterveydenhuolto sekä kuraattori- ja psykologipalvelut, kootaan useiden toimijoiden sijaan Etelä-Savon hyvinvointialueelle.

Myös toimintakäytäntöjä yhtenäistetään. Esimerkiksi mielenterveyden palveluiden osalta nyt maakunnan sisällä on vaihtelua siinä, miten nopeasti apua saa. Koko maakunnan alueella on oltava yhtenevät ja toimivat käytännöt, että apua saa heti ensikontaktista, vaikuttavasti ja nopeasti.

Alueen nuorten näkökulmasta on siis tärkeää, että aluevaltuustossa on myös nuorten palveluista ja tarpeista ymmärtäviä valtuutettuja.

Linkki Länsi-Savon juttuun (vain tilaajille) varjovaaleista: https://www.lansi-savo.fi/paikalliset/4449299

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s