Koulutus.
Se on ihmisen, kotiseudun ja kotimaan kasvun avain.
Tarvitsemme jatkossakin laadukkaan, maksuttoman ja maantieteellisesti saavutettavan koulutusjärjestelmän.
Jokaisella on oltava mahdollisuus opiskella niin pitkälle, kuin intoa riittää. Taustaan katsomatta.
Saavutettavuudessa ei enää kuitenkaan ole kyse vain rahasta. On myös kyse henkisistä voimavaroista.
Lasten ja nuorten hyvinvointiin ja opiskelijoiden jaksamiseen on välttämätöntä tehdä panostuksia. Oppimisen tuki kuntoon, mielenterveyden vahvistamiseen resursseja.
Koulutus on jatkuvasti myllerryksessä. Tarvitaan tilanteen rauhoittamista, perusteiden vahvistamista.
Kansainväliset mahdollisuudet ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitus tuo kotiseudullemme Kaakkois-Suomeen myös aivan erityislaatuista virtaa. Uusia tekijöitä, uusia ideoita.
Toimenpiteitä:
- Peruskoulun vahvistaminen.
- Lasten, nuorten ja opiskelijoiden hyvinvointiin panostaminen. Terapiatakuun toteuttaminen ja mielenterveyden lähipalvelut.
- Monipuolisen koulutusverkon ylläpitäminen koko Suomessa.
- Koulutuspaikkoja Kaakkois-Suomeen.
- Osaajien houkuttelua ja osaamisen vahvistamista koko itäisessä Suomessa. Myös kansainvälinen rekrytointi.
- Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen vahvistaminen.
