Puhe: Tulevaisuusvaalit – Etelä-Savon Keskustan syyskokouksessa

Arvon puheenjohtaja, hyvät keskustalaiset ja muut läsnäolijat

Olen Laura Hämäläinen Mikkelin Otavasta, maatalon ja maaseudun kasvatti. Tampereella yliopistossa kouluttautunut yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja puheviestinnän maisteriopiskelija. Ja kahden koiran omistaja.

Palo vaikuttamiseen vei minut mukanaan nelisen vuotta sitten. Kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta voitte uskoa, neljässä vuodessa nuoren vaikuttajan taipaleelle on mahtunut paljon. Olen toiminut Etelä-savon Keskustanuorten puheenjohtajana, Pohjoismaisten Keskustanuorten NCF hallituksessa, Keskustanuorten kansainvälisten asioiden jaostossa ja kansainvälisenä sihteerinä. Ja Keskustan puoluevaltuustossakin yhden kauden. Olen myös saanut kunniaksi toimia Mikkelin kaupunginvaltuustossa tällä kaudella. Nyt minut valittiin Keskusta Opiskelijoiden varapuheenjohtajaksi tulevalle vuodelle.

Joten kyllä. Paljon on polulle mahtunut. Paljon on tältä matkalta mukaan tarttunut. Ja nyt pyydän luottamustanne jatkaa tätä tietä. Yhdessä kanssanne. 

Suomi on paljon edessä ja paljon on myös muutosta ilmassa: ilmastonmuutos, työelämän muutos ja täällä paikallisesti muuttoliike maakunnastamme pois päin. Näihin tullaan hakemaan vastauksia ensivuoden kaikissa vaaleissa. Kutsun niitä tulevaisuusvaaleiksi.

Koulutuksessa on avaimia moneen. Osaaminen vie mukanaan, oikeaan suuntaan. Kaikilla on oltava mahdollisuus koulutukseen täysin taustoistaan riippumatta. Tällä hetkellä se ei täysin toteudu. Koulutuksen saavutettavuussuunnitelma on laadittava seuraavalla hallituskaudella ja osaamisen kehittämisen on ulotuttava kaikkiin ikäluokkiin työelämän murroksen edessä. Näen, että kouluissa, koulutuksessa ja yhdessä tekemisessä on ratkaisu myös maakunnassamme vellovaan osattomuuteen.

Osaamisella tullaan ratkomaan myös ilmaston kannalta tärkeitä kysymyksiä. Metsät ja puhdas suomalainen ruoka ovat tulevaisuudessakin osa Suomen ja Etelä-Savon vahvuuksia. Ja juuri tätä osaamistahan tältä seudulta löytyy.  Ne tuovat alueelle yrityksiä ja toimintaa, ja minä uskon, että yritykset ja toiminta tuovat lisää ihmisiä alueelle.

Hyvät ystävät. Minulla on paloa. Paloa vaikuttaa maakuntamme ja koko Suomen tulevaisuuteen.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s