Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen on puhututtanut meitä jo pitkään. Vihdoin konkreettiset askeleet tulevat eteemme, kun sote siirtyy hyvinvointialueiden - tuttavallisemmin maakuntien - vastuulle. Haasteita muutoksen ja murroksen edessä aina riittää. Keskustelu keskittyy luonnollisen korostuneesti itse organisaatiorakenteisiin ja seiniin. Niistä tuleekin puhua, mutta lopulta kyse on tietysti ihmisten hyvinvoinnille keskeisistä palveluista, joihin haluan myös keskustelua suunnata. … Jatka lukemista Panoksia mielen hyvinvointiin
Yrittäjälounas ja hallituksen budjettiriihestä
Kuvassa saavun päivän lounaalta, jossa keskustelimme paikallisen yrittäjäjärjestön ja mikkeliläisten päättäjien kesken elinvoimasta ja yrittäjyydestä. Keskustelussa ehdimme vasta raapaista pintaa Mikkelin kohtaanto-ongelmista, paikallisten yritysten työvoiman tarpeesta ja esimerkiksi päätösten yritysvaikutusten arvioinnista. Hallituksen budjettiriihen tuloksista saatiin tietoa vasta lounaan jälkeen. Etelä-Savon ja Mikkelin haasteet toistuu koko Suomen laajuudella, vaikka kyllä meillä monet haasteet korostuvatkin erityisesti. Työllistymisen … Jatka lukemista Yrittäjälounas ja hallituksen budjettiriihestä
Kiitos äänestäjille!
Sain kuntavaaleissa 392 ääntä. Suuri kiitos! Olo nöyrä ja kiitollinen siitä luottamuksesta, jonka mikkeliläiset minulle osoittavat. Keskustan listalta toisiksi suurin äänimäärä. Hurjaa! Kiitos suuresti kaikille äänestäneille, taustajoukoille, kannustaneille, kirittäneille. Haastavista ajoista huolimatta Keskusta on Mikkelin suurin! Kunnallisjärjestön puheenjohtajana osoitan kiitokseni koko hienolle ehdokasjoukollemme, vaalipäällikkö Vesalle, kunnallisjärjestön sihteerille Raijalle, koko vaalityöryhmälle, kunnallisjärjestön hallitukselle, ehdokkaiden taustajoukoille. Kiitokset … Jatka lukemista Kiitos äänestäjille!
Yhdessä voimme rakentaa menestyvää Mikkeliä
Yhdessä voimme rakentaa menestyvää Mikkeliä. Olen päättäjänä ja nyt jälleen kuntavaalikampanjoinnin aikana saanut tutustua moniin yhteistyökykyisiin ja -haluisiin ehdokaskollegoihin yli puoluerajojen. Heistä Jatan, Nean, Ricon ja Jennin kanssa vaihdoimme tällä viikolla ajatuksia rakentavasta keskustelusta ja ajankohtaisesta politiikasta kesäisen kampanjoinnin lomassa. On tietysti hienoa, että kyllä meiltä Mikkelistä löytyy osaamista ja intoa yhteisten asioiden hoitamiseen. Mikkelissä … Jatka lukemista Yhdessä voimme rakentaa menestyvää Mikkeliä
7+3 FAKTAA MINUSTA
Laura Hämäläinen, 26, Mikkeli1. Työskentelen kahden kansanedustajan avustajana eduskunnassa.2. Opiskelen viestintää ja vuorovaikutusta Tampereen yliopistossa. Maisteriopintoni ovat kesken ja gradun teko pian edessä. Olen valmistunut yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi.3. Olen lähtenyt politiikkaan mukaan lukion jälkeisenä välivuotena ja saanut olla mukana monessa.- Nykyään mm. Mikkelin kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajana ja Etelä-Savon maakunnan valtuutettuna sekä Keskustan puoluevaltuuston jäsenenä. Toimin myös … Jatka lukemista 7+3 FAKTAA MINUSTA
ELINVOIMA & HYVINVOINTI KULKEE KÄSI KÄDESSÄ
Tänään Mikkelin Keskustan keskusteluissa käsiteltiin elinvoimaa. Laaja käsite, johon liittyy osaamisen kysymyksiä, yritysten toiminnan edellytyksiä, osallisuutta ja hyvinvointia, kaupungin mainetta ja paljon, paljon erilaisia näkökulmia. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että elinvoiman kehittäminen on paitsi seuraavan valtuustokauden keskeisimpiä tekoja, niin ylipäätään kunnan tehtävälistalla kärjessä. Yhteistä suuntaa ja kuvaa kaupungille on helppo peräänkuuluttaa. Mahdollisuuksia on vaikka … Jatka lukemista ELINVOIMA & HYVINVOINTI KULKEE KÄSI KÄDESSÄ
Kaksoiskuntalaisuuteen vauhtia kehysriihestä
Keskusta on ajanut elämisen joustavuutta. Sitä, että jokaisella on aito mahdollisuus valita oma kotipaikkansa ja elää omannäköistään arkea ehkä useammankin kunnan alueella. Mikkelissä, Suomen toiseksi suurimmassa mökkikunnassa, monipaikkaisuus on jo tuttua. Muuttoautojen suunta on koronakriisin ja etätyön yleistymisen myötä yhä useammalla kääntynyt maakuntiin, myös Mikkeliin. Paitsi että joustava eläminen on yksilön etu, on sillä myös … Jatka lukemista Kaksoiskuntalaisuuteen vauhtia kehysriihestä
Ehdolla kuntavaaleissa – uusi sivu lisätty
Olen ehdolla kuntavaaleissa. Mikkeliläiset antoivat minulle viime kuntavaaleissa luottamusta toimia kaupunginvaltuutettuna tämän valtuustokauden. Olen mandaatista kiitollinen. Kotiseudun kehittäminen vaatii pitkäjänteistä työtä. Joka päivä oppii uutta – ja toivon, ettei oppiminen koskaan lopukaan. Olen valmis jatkamaan työtä, jos mikkeliläiset niin päättävät. Mitä mieltä olen sitten Mikkelin tulevaisuudesta? Mielestäni se on haasteista huolimatta täynnä mahdollisuuksia. Mielestäni Mikkelin … Jatka lukemista Ehdolla kuntavaaleissa – uusi sivu lisätty
Kehitystä Otavan koulutilalle
Länsi-Savossa kirjoitetaan Otavan koulutilan mahdollisuuksista. Potentiaalia Otavan koulutilalla on vaikka mihin. Vain pienen koukkauksen päästä VT5 varrelta löytyy historiarikas alue ja Mikkelin seudun monipuolisimpia viheralueita. Pk-yrittäjyyttä, lähiruokaa, puistoaluetta. Aktiivisuus ei ainakaan paikallisista jää kiinni, mutta vetoapua tarvitaan kaupungin puolelta. Kehitystä on edistettävä, mutta se on tehtävä historiaa kunnioittaen ja viheralueesta huolehtien. Nehän ovat alueen vahvuuksia. … Jatka lukemista Kehitystä Otavan koulutilalle
Kouluväkivalta kirjattava rikoslakiin
Allekirjoitin kansalaisaloitteen kouluväkivallan kriminalisoinniksi: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7485 Koulukiusaaminen – tai siis kouluväkivalta – on viime aikoina noussut jälleen esiin useista surullisista uutisista johtuen.Koulukiusaaminen on aina vakava asia ja siihen puuttuminen suorastaan elintärkeää. Rikoslakiin kirjaaminen ei yksin riitä, mutta uskon, että se antaisi lasten ja nuorten kanssa työskenteleville selkeämmän työkalun puuttua tilanteisiin, joissa kouluväkivaltaa tapahtuu.Nuorkeskusta on laatinut tärkeän … Jatka lukemista Kouluväkivalta kirjattava rikoslakiin